Siinton kotisivu
Nielemisvaikeudet
On monta syytä, miksi on vanhuksilla vaikeaa niellä. Kenties on syynä halvaus.
Tässä kerron kaikkein tavallisimmasta syystä, miksi vanhusten hoitokodeissa on vaikea niellä.
Kuvassa näkyy Tiina muutamaa sekunttia ennen kuin hän saa lusikan ruokaa henkitorveen
Tiinan lihakset ovat heikentyneet, ja pää laskeutunut viisi senttiä alemmaksi. Hän pyrkii silti katsomaan ylöspäin, jolloin kaulan ja pään välinen kulma on muuttunut. Suurennetaan kuvaa hiukan ja katsotaan tarkemmin.
Niinkuin tästä röntgenkuvasta näkyy, niin Tiinan pään laskeutuminen saanut aikaan sen että kurkunkansi ei enää peitäkään henkitorvea syödessä. Siitä seuraa, että ruoka menee suorinta tietä keuhkoihin. Jos kaataisi nestettä suuhun, Tiina olisi vaarassa hukkua, kun neste valuu suoraan keuhkoihin.
Kurkunkansi on tuo pieni taite kielen kannassa. Sen tehtävä on peittää henkitorvi syödessä ja juodessa.
Tässä viereisessä kuvassa näkyy selvästi, kuinka ruoka ja juoma menee keuhkoihin.
Olisi helpompi syöttää tätä henkilöä sängyssä, kun vain pitää huolen siitä, että potilas nielee sen mitä annetaan. Sellaiseen syöttämiseen sopii jugurtti ja muut hitaasti valuvat juomat. Henkitorvi on tässä tapauksessa ruokatorvea ylempänä.
Koska minulla on usein ollut oppilaita, niin olen joskus mennyt lepäämään selälleni sohvalle ja pyytänyt oppilasta kaatamaan vettä lasillisen hiljaista vauhtia suuhuni. Olen hengittänyt koko ajan ilman muita ongelmia kuin että joskus täytyi nielaista vesi alas vatsaan, ettei koko suu tullut vettä täyteen.
Jos syöttää oikein, niin välttyy monelta keuhkokuumeelta!