Siinton kotisivu
Rakkovika ja eturauhastulehdus
Tuhannet miehet ja naiset kärsivät rakkoviasta. Miehillä tahtoo myös eturauhanen tulehtua, jolloin sitä kutsutaan prostatiitiksi.
Koska lääkäri on oppinut että kylmä ei aiheuta vilustumisia, eikä rakkovikoja, ei hänellä ole mitään pysyvää hoitokeinoa tarjottavana.
Niin kauan kuin etsitään bakteereja ja viruksia kaikkialta, on vaikea nähdä tosiasioita. Jos etsii vaikka virtsavaivoja Internetistä, niin heti tulee autolasteittain kertomuksia siitä, että on ollut kylmässä, ja saanut joko flunssan tai virtsavaivoja.
Ajatellaan vähän: Miksi bakteerit lisääntyisivät valtavasti heti kun istut bussipysäkin penkille? Eiväthän bakteerit huomaa missä sinä istut, virtsarakossa on pimeää ja lämmintä aina. Bakteerit voivat kyllä kaksinkertaistua kahdessakymmenessä minuutissa, mutta nollasta sataantuhanteen on eri asia. Satatuhatta bakteeria millilitrassa on virtsatulehduksen normaaliraja.
Rakkovikapotilailla on harvoin bakteereja virtsassa, koska he juoksevat vessassa jatkuvasti.
Kun olin nuori, 17-vuotias, halusin olla niinkuin kaveritkin. Meillä oli voimistelua koulussa, eikä kukaan halunnut näyttää, että oli pitkät alushousut, vaikka Suomessa oli välillä pakkasta yli 25 astetta.
Oikeastaan olisi pitänyt olla kahdet alushousut päälläkkäin, ettei olisi palellut.
Siinä kävi niinkuin kävi. Minulla oli jatkuva tarve pissata, ja ainainen kipu alavatsassa. Eikä lääkäriin iljennyt mennä.
Opin kuitenkin vähitellen, että jos minulla oli lämpimät sukat ja lämpimät kengät, minulla oli vähemmän vaivoja. Myöhemmin opin käyttämään lämpötuuletinta, ja kun jalat olivat lämpimät, kipu hävisi. Rupesin käyttämään lämpimiä jalkineita ja pitkiä alushousuja. Viiden vuoden jälkeen olin vapaa rakkovaivoista.
Vielä nytkin saatan tuntea samoja oireita, mutta nyt tiedän että pitää vain lämmittää jalkateriä.
En ymmärtänyt miten tuo systeemi toimii, ennenkuin muutamaa vuotta myöhemmin luin sairaanhoitajaksi.Vaikka oppikirjoissa ei sanallakaan sanottu että verenpaine vaihtelee eri puolella kehoa riippuen siitä, seisooko vai istuuko tai lepää.
Eikö kukaan ole huomannut samaa asiaa, jota olen vuosikausia opettanut oppilailleni: He ovat saaneet mitata painetta eri asennoissa, ja itse saaneet nähdä kuinka paljon paine kasvaa kun mitataan vaikka nilkasta.
Kerran hämmästyin kunnolla, kun lääkäri mittasi käsi-nilkka-indexiä. Sitä käytetään verenkierron tutkimiseen ja tutkimus pitää suorittaa lepoasennossa, jotta voi nähdä kuinka paljon verenpaine laskee nilkoissa huonon verenkierron takia. Lääkäri mittasi paineen istuvalta potilaalta, ja tietysti paine oli korkeampi nilkassa.
Lääkäri ei halunnut tunnustaa että tulos ei ollut oppikirjan mukainen, vaan sanoi: "Se johtuu dementiasta!"
En ollut koskaan kuullut jalkadementiasta!
Sinä joka kärsit rakkoviasta: Tee niinkuin minä! Pidä huoli siitä että jalkasi ovat lämpimät. Jos tekee kipeää, lämmitä jalkapohjiasi. Voit samalla panna jotain viileää alavatsallesi, niin veri siirtyy pois muualle kehoon.
Älä käytä liikaa peitteitä yöllä nukkuessasi, mutta pidä lämpimät sukat jalassasi.
Jos sinulla on ollut vaivoja monta vuotta, niin saattaa viedä aikaa ennenkuin olet täysin vapaa vaivoistasi, mutta ole kärsivällinen. Onnea matkaan!