Kaikki tietävät että sokeritautisten pitää välttää sokeria. Kuitenkin sokeri on elintärkeää ihmiselle rypälesokerin, glykoosin, muodossa. Jos aivot eivät saa sokeria, ne lakkaavat toimimasta. Lihakset voivat toimia jonkun aikaa käyttämällä rasvoja, jotka ovat kehon keino varastoida energiaa. Ongelmana on että rasvojen käyttö johtaa ketonien muodostumiseen, ja hengitys alkaa tuoksua asetonilta.

Jos on paastokuurilla, niin virtsaan tulee ketoneja rasvakerrosten vähetessä. Sama ilmiö nähdään, jos insuliinin eritys ei toimi, jolloin sokeri ei pääse verisuonista eteenpäin eri soluihin. Veren sokeri nousee, samalla kun soluissa on sokerin puute. Aivot kärsivät eniten, koska ne eivät voi käyttää rasvaa polttoaineenaan. Syy siihen on, että aivot ovat täynnä rasvaa, eivätkä aivosolut halua syödä itseään.

​

Jos antaa insuliinia, niin sokeri siirtyy verestä kudoksiin, lihakset ja aivot saavat ravintoa, ja elämä jatkuu niinkuin pitääkin.

​

Asia on usein niin, että ihmiset näkevät ainoastaan veren sokeriarvot, ja ovat tyytyväisiä jos pysytään lähellä veren alarajaa, ajattelematta mitä muuten tapahtuu kehossa.

​

Otetaanpa esimerkiksi muuten terve henkilö, jolla on sokeritauti. Hän ottaa aamuannoksensa insuliinia, jolloin hän hetken perästä tuntee itsensä todella nälkäiseksi. Hän syö itsensä täyteen, mistä seuraa, että veren sokeri päivällä on hiukan korkea, johon henkilö ottaa vähän ylimääräistä insuliinia. Tämä taas lisää ruokahalua, joten hän tuntee tarvetta ottaa voileivän tai kaksi.

Illalla sokeriarvot ovat koholla, ja taas pitää ottaa insuliinia ja varmuudeksi pari voileipää.

​

Päivästä toiseen veren sokeria yritetään pitää alhaisena lisäämällä insuliinia ja syömällä voileipiä varmuuden vuoksi. Seurauksena paino nousee, kun taas sokerikäyrä pysyy melko suorana.

​

Tehtäiskö välillä päinvastoin: Henkilöllähän oli myös omaa insuliinintuotantoa, vaikka se ei riittänytkään, kun paino oli noussut vuosien mukana.

Aamulla hänen verensokerinsa on hiukan korkea, mutta hänen mielestään se on samantekevää. Hän ei tunne nälkää, mutta juo aamukahvinsa ja syö yhden näkkileivän. Vielä päivälläkin on sokeriarvo yläkantissa, ja siksi hän ei ole kovin nälkäinen, vaan ottaa lautasellisen perunakeittoa ja pienen voileivän.

Illalla sokeriarvo on normaalilukemissa, ja hän ottaa lääkkeensä maitolasin kanssa, ja menee nukkumaan.

​

Kuukauden päästä hän menee seisomaan vaakansa päälle, ja huomaa laihtuneensa useita kiloja. Samalla hän toteaa tyytyväisenä, että hän on selvinnyt vähemmällä insuliinilla, ja silti sokeriiarvot ovat parantuneet. Hän jatkaa samalla tyylillä, ja seuraavassa mittauksessa hänen painonsa ja veren sokerinsa ovat normaaleja, ja sokeritauti on hävinnyt.

​

Olen nähnyt useamman vanhuksen pääsevän eroon insuliinista ja myös koko sokeritaudista.

​

Tätä ei voi sellaisenaan soveltaa nuoruuden sokeritautiin, jolloin kehon insuliinin tuotanto on kokonaan loppunut, mutta myös he voivat pitää painonsa kurissa, jos he eivät anna insuliinin määrätä miten paljon heidän tulee syödä!

​

 

​

​