Aloitetaanko vaikka bentsodiatsepiineista.Nitä ovat esimerkiksi Stesolid, Valium, Xanor, ja Alopam.

Tyypillistä niille on että ne rauhoittavat aika nopeasti, joka saa ihmiset yhdistämään ne nopeaan mielentilan nousuun.

Lääkäri antaavaikka kahden viikon kuurin. Kun nuo viikot ovat kuluneet, henkilö tulee tietysti kaipaamaan tuota miellyttävää tablettien antamaa tunnetta, ja tuntee että elämä on synkkää ilman lääkettä.

Jos lääkäri antaa periksi, niin uusi muutaman viikon kuuri saa henkilön vangikseen: joka kerta kun hän yrittää olla ilman, tulee tuo pakkotunnelma, täytyy saada vielä ainakin muutama tabletti, muutoin on koko elämä piloilla.

Jos ei saa enää uutta reseptiä, sitä pyrkii saamaan tabletteja muulla tavoin. Kun olin kotisairaanhoidossa, oli aina niitä, jotka väittivät tablettien vaikka pudonneen vessan pönttöön, ja pitäisi saada uusi tabletti heti!

​

Tässä näemme tyyppiesimerkin siitä, että rauhoittava lääke aiheuttaakin rauhattomuutta.

Jos lääkkeellä on myönteinen vaikutus pari viikkoa, niin sillä on myös negatiivinen vaikutus, ja se voi olla loppuelämän. Aivan järjetöntä: Vastavaikutus on monta kertaa suurempi kuin lääkkeen vaikutus.

​

Monet eivät tajua tätä. He muistavat kuinka hyvää lääke teki ensi kerroilla, ja he ovat varmasti myös kokeilleet kuinka saman ensivaikutuksen saa, kun ottaa kaksi tablettia kerralla, ja myöhemmin voi ottaa vielä enemmän, ja kokea lievitystä Tämä lievitys vähenee koko ajan. Lopulta tabletteja menisi kymmeniä päivässä, jos vain saisi.

​

Jos lopettaa käytön jostain syystä, joutuu kokemaan juuri niitä vaivija, joihin lääkkeen on alun perin saanut. Joutuu siis kuitenkin kokemaan sen tunnetilan, jota on yrittänyt välttää lääkkeiden avulla.

​

Meille tuli osastolle kerran eräs mummeli, joka oli niin rauhaton, että eräs toinen osasto ei jaksanut enää päivääkään hänen kanssaan.
Kun näimme kuinka paljon tällä tädillä oli rauhoittavia lääkkeitä, rupesimme vähentämään niitä, ja antamaan vain jos hän oli kiipeämässä seinille. Tästä oli seurauksena, että pian hänellä ei enää ollutkaan rauhoittavia Sobril-tabletteja. Silloin tämä henkilö rauhoittui, ja istui paikallaan tuolilla pari päivää. Sen jälkeen hän käveli rauhallisesti hiukan osastolla, ja hän vaikutti aivan eri henkilöltä: Hänestä tuli osastomme paras asukas, joka selvisi ilman apua, vaikka olikin hiukan dementiaa.